Responsibility is a choice.

Meille ympäristöarvot ovat tärkeitä, ja pyrimme toimimaan mahdollisimman eettisesti, ekologisesti ja läpinäkyväksi.

The past is your lesson. The present is your gift. The future is your motivation.

MATERIAALIT

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kankaamme ja materiaalimme olisivat mahdollisimman vähän ympäristöämme kuormittavia. Käyttämämme kankaat ovat OEKO-TEX®-sertifioituja, ja valitsemme kierrätyskuiduista valmistettuja kankaita aina kun se on mahdollista.

LÄPINÄKYVYYS

Käyttämämme kankaat valmistetaan pääosin Italiassa, pieni osa mesh-materiaaleista Koreassa. Hankimme kankaat Iso-Britanniassa sijaitsevalta jälleenmyyjältä. Muut materiaalit (kuten langat, tukikankaat, labelit ym) tulevat ympäri maailmaa.

VALMISTUS

Vaatteemme suunnitellaan ja valmistetaan Lahdessa. Toivomme, että toiminnallamme voimme tulevaisuudessa työllistää lisää ihmisiä Suomessa. Valmistamme tuotteita rajallisen määrän, jolloin liikatuotantoa ei synny. Hyödynnämme materiaalit mahdollisimman tarkkaan tekstiilijätteen välttämiseksi.

KULJETUS

Haluamme pitää valmistusketjun mahdollisimman lyhyenä. Materiaalit hankimme Euroopasta ja pyrimme tilaamaan järkevän määrän kankaita kuljetuskilometrien vähentämiseksi. Suomessa pakettimme toimittaa Matkahuolto.

TOIMINNALLISUUS

Vaatteissamme yhdistyy urheiluvaatteiden teknisyys, naisellisuus ja pala suomalaisuutta. Tanssijoilta tanssijoille.

PAKKAUKSET

Pakkauksemme voidaan kierrättää muovin- ja paperinkeräykseen. Pyrimme lisäämään kierrätysmateriaalien käyttöä entisestään sekä tulemme lisäämään mahdollisuuksien mukaan kierrätysmerkinnät pakkauksiin.

MERKINNÄT

Kierrätysmateriaalit

Tuotteet, joiden valmistuksessa on käytetty kierrätettyjä kuituja, on merkitty tällä symbolilla.

OEKO-TEX®

Käyttämämme kankaat on sertifioitu käyttäen OEKO-TEX 100 -standardia. Merkintä takaa, että kaikki materiaalin ominaisuudet on testattu haitallisten aineiden varalta ja näin ollen kankaat sopivat myösherkkäihoisille. OEKO-TEX® -sertifioituja kankaita sanotaankin turvallisiksi tekstiileiksi.

Merkintä on yhtenäinen turvallisuusstandardi läpi koko tekstiilien tuotantoketjun, ja sen ansiosta voidaan tehdä kaikki tuotantovaiheet käsittäviä haitta-ainetarkastuksia. Näytteet testataan riippumattomissa OEKO-TEX-testilaitoksissa.

ECONYL®

ECONYL®–kuitu valmistetaan merten ja kaatopaikkojen muovijätteestä, kuten käytetyistä verkoista ja vaateteollisuuden ylijäämämateriaaleista. Kierrätetty ECONYL® -kuitu on täysin uuden kuidun veroista ja 100 % polyester- ja polyamidituotteet voidaan kierrättää yhä uudelleen. Näin voidaan luoda uutta kuluttamatta maapallon resursseja.
Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Jatkamalla sivujen käyttöä, hyväksyt tietosuojaehtomme.
Kiitos rekisteröitymisestäsi! Käythän vielä tarkistamassa sähköpostisi ja vahvistamassa tilauksesi.!
Tämä sähköpostiosoite on jo rekisteröity.